Kun näkee hotellin edessä vaunun täynnä ristejä, mieleen tulee juutalaisten kansanmurha. Näistä risteistä jokainen kuitenkin kertoo ajasta, jolloin aseet olivat vaienneet. Yksi risti on jokaiselle paikkakunnalle, josta lähdettiin Siperiaan vuoden 1945 jälkeen.
Sota ei täälläkään allekirjoittanut rauhansopimuksia, vaan jatkoi raskaina muistoina viimeiseen näkijään. Nyt se jatkaa tarinoissa ja arkkitehtuurissa. Se nousee esiin kävelyretkillä, museoissa, oppaiden puheissa. Puolan kansa on terve, ja se tuntee menneisyytensä. Siten se ansaitsee tulevaisuutensa.
Turistiryhmät etsivät paikkoja, joiden editse kulki Varsovan ghetton muuri. Seinissä on kylttejä.
Puolan armeija oli teknisesti vanhanaikainen. Ensimmäisenä päivänä nähtiin sellainen ihme, että ratsailta laskeutuneet puolalaiset ulaanit löivät saksalaisen panssaridivisioonan taaksepäin. Paikallisesta taistelumenestyksestä huolimatta sota oli vääjäämättä nopeasti ohi. Puola oli sodan alkaessa kolmelta suunnalta pussissa. Kenraali Tadeuz Kutrzeban teki miehineen rohkean vastahyökkäyksen 9.9. yli Bzurajoen, ja Varsova piti pintansa syyskuun lopulle, mutta Neuvostoliiton röyhkeä hyökkäys sotaa käyvän maan selkään oli lopullinen isku. Armeija lopetti taistelutoimet turhina. Puolan pakolaishallitus siirtyi Pariisin kautta Lontooseen.
Varovan lähialueen juutalaiset eristettiin ghettoon pieneen osaan kaupunkia lokakuussa 1940. 1942 alkoi järjestelmällinen tuhoaminen, johon juutalainen vastarintaliike ei vielä uskonut. Toisen kuljetusvaiheen alkaessa 1943 alkoi aseellinen kapina. Ghetto piti puoliaan tammikuusta toukokuuhun 1943. Kortteli korttelilta rakennukset ja taistelijat tuhottiin. Loput juutalaiset (pienimmät lapset ja taistelukyvyttömät vanhukset) kaasutettiin ja poltettiin bunkkereihin ja kellareihin. Selvinneet vietiin tuhoamisleireille, enemmistö murhattiin Treblinkassa.
Gheton ulkopuolinen Varsova tuhottiin seuraavana vuonna. Lontoon pakolaishallitus kehotti puna-armeijan ollessa Varsovan itäpuolella nousemaan kapinaan saksalaisia vastaan. Kapina olisi avannut pakolaishallitukselle tilaisuuden ehtiä Varsovaan ennen puna-armeijaa ja mahdollisuuden itsenäisyyteen. Stalin antoi saksalaisille työrauhan lopettaa kapina ja suorittaa vertaansa vailla oleva yhtä kaupunkia koskeva kansanmurha. Lopuksi saksalaiset pommikoneet tuhosivat kaupungin. Sitten tuli 20 kilometrin päässä taukoa pitänyt puna-armeija ja "vapautti" savuavat rauniot saksalaisten ikeestä.
Osoitteessa Freta 16 kuoli paljon kansannousun johtajia. Osa oli kommunistisen kansanliikkeen väkeä.
Molotovin-Ribbentropin sopimuksen solmimispäivää (23.8.) vietetään Euroopan unionissa stalinismin ja natsismin uhrien muistopäivänä. Hitlerin ja Stalinin yhteistyö kesti aina kesään 1941 asti, ja molemmat olivat itse asiassa monista Eurooppaa ja ihmisoikeuksia koskevista periaatteellisista asioista yhtä mieltä. Pienet maat olivat tarpeettomia täivaltioita ja eri mieltä olevan sai tuhota ja häntä käyttää orjatyövoimana. Meillä Suomessa ei päivää liiemmin panna merkille, mutta se tunnetaan totalitarismin uhrien muistopäivänä. Päivän ideana on joka tapauksessa Pol Potin ja Maon muistamisen sijasta eurooppalaisten yhteinen tervehtyminen toisen maailmansodan traumoista ja uusien eurooppalaisten ääriliikkeiden havaitseminen ajoissa.
Varsova on ja pysyy. Sukupolvet ovat tulleet ja menneet, tulevat ja menevät. Näin on aina. Jos Varsova jotain tekee, se opettaa herkästi aistivan vierailijan pois solipsismista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti