maanantai 12. syyskuuta 2011

Suuret suomalaiset onnettomuudet

Pelastaja pelastuu - Kurun ja Ilmarisen viimeiset matkat

 
 

Suurimmat suomalaisuhreja vaatineet merionnettomuudet ennen 1920-lukua olivat Empress of Irelandin kaatuminen Kanadan rannikolla 1914, jolloin 70 suomalaista menehtyi ja Titanicin uppoaminen Newfoundlandin rannikolla 1912, jolloin 43 suomalaista siirtolaista meni laivan mukana syvyyteen. Järvillämmekin tapahtui. 18.5.1920 Säkkijärvellä kaatui vene, jolloin 31 koululaista hukkui opettajattaren ja hänen palvelijattarensa kanssa. 1920-luvulla mereen upposivat laivat Kustavi, Storbotten, Tiutinen ja Suomen laivaston torpedovene S 2. Kaikki nämä onnettomuudet vaativat uhreja. Myöhemmin tapahtuneet sisävesilaiva Kurun ja panssarilaiva Ilmarisen tuhot kuitenkin muistetaan parhaiten.

Kurun ja Ilmarisen kohtalonhetkistä ei paljon kirjoitettu. Vuonna 1929 kansalaiset saivat harvoista sanomalehdistämme tietää Kurun uponneen. Mediaväki ei hyökännyt sairaaloihin ottamaan kuvia eikä pyörittänyt huhumyllyä lisätäkseen tienestejään ja hukkuneiden omaisten tuskaa. Ilmarisen törmäys ajomiinaan salattiin aluksi, koska jatkosodan hyökkäysvaiheessa ei tahdottu paljastaa kotirintamalle suurta tappiota.

Elämässä on paralleeleja, joiden luonnetta on vaikea selittää. Teuvo Vaissi oli nuorena järvipartiolaisena oma-aloitteisesti pelastamassa Kurun haaksirikkoisia. 30-vuotiaana sähköinsinöörinä hän palveli panssarilaiva Ilmarisessa ja pelastui käsittämättömän onnekkaasti aivan pohjalta, panssarikannen alta. Miten nämä sattuivat yhdelle miehelle?

<Kuru uppoaa>

Näsijärven murhenäytelmä tapahtui lauantaina 7.9.1929 syyskuun tuulisimmalla viikolla. Tampereen Purjehdusseuran paviljongilla mitattiin tuuliarvoksi ajoittain 32 metriä sekunnissa (12 beaufortia). Monet laivat peruuttivat matkansa, mutta muiden muassa Ylöjärvi lähti. Kapteeni avasi etukannen kaiteitten syöksyluukut, ja matka onnistui, vaikka vesi pyyhki yli etukannen. Ylöjärveä suurempi Kuru oli valitettavasti umpikaiteinen.

Siilinkarin luona Kuruun osui kolme suurta aaltoa. Ensimmäinen häiritsi aluksen kulkua, toinen kallisti laivaa ja kolmas kaatoi aluksen. Laiva upposi muutamassa minuutissa. Onnettomuus aiheutui suuren vesimassan tuottamasta kallistumasta ja siitä, että venttiileistä ja salonkien luukuista vesi pääsi sisään. Takana tuleva Tarjanne ajoi uppoamispaikan yli ja kääntyi tuulenpuolelle kyljittäin. Tarjanteen kapteeni Karimaa johti pelastustoimia, ja ruoveteläinen luotsiperämies Leppänen hoiti velvollisuudentuntoisesti ruoria, vaikka tiesi oman poikansa olevan Kurussa. Näiden miesten, harvojen kansimiesten ja joidenkin toimintakykynsä säilyttäneiden matkustajien avulla Tarjanne pelasti viisitoista henkeä. Kurun 24-vuotias perämies Johannes Leppänen ei ollut selviytyneiden joukossa.

Purjehdusseuran paviljongilta lähti järvelle tehtailija Vaissin moottorivene ”Suunta”. Yhteiskoululainen Teuvo Vaissi ohjasi venettä vuorotellen lämmittäjä Aarne Latvan kanssa. Vene nousi välillä aivan pystyyn. Kaksi muuta miestä toimi pelastusrenkaitten heittäjinä. Ensin he saivat veneeseen nuoren naishenkilön. He yrittivät auttaa myös vanhaa naista, joka järkyttyneenä piti kiinni matkalaukustaan ja laudanpaloista. Nainen sai renkaan, mutta laukun vastus oli liian suuri hinattavaksi. Läpi myrskyn miehet huusivat naiselle: ”Laske laukku irti!” Nainen pitikin laukkunsa, päästi irti renkaasta ja vajosi järveen. Sitten ”Suunta” nosti vielä yhden miehen veneeseen.

Aallot olivat täyttäneet myös ”Suunnan”, ja sen oli palattava satamaan. Pelastuneet saatiin autoihin, ja vene tyhjennettiin vedestä. He lähtivät uudestaan järvelle, mutta Siilinkarilla ei näkynyt autettavia. Höyrylaivat Näsijärvi ja Tarjanne olivat ottaneet loput, joita nostettavissa oli. Kaikkiaan 22 matkustajaa pelastui.

Naaraajat aloittivat työnsä maanantaina, kun järvi oli jo peilityyni. Sukeltajien työ oli kovaa. Sukeltajat Hoivala ja Helander tekivät maanantaina kymmenen sukellusta. Alus oli vajonnut saveen mutta pysynyt oikeassa asennossa. Kulku kaikkialle laivaan ei silti ollut mahdollista. Sukeltajat löysivät eräästä hytistä nuoren tytön, joka oli polvistuneena, kädet ristissä rukousta varten. Paljon oli vielä tutkimatta. Helsingistä hälytetty syvänmerensukeltaja Kalle Raitanen sai välikannen peräosan sivuportit auki, ja tie hylkyyn oli avoin. Nyt Hoivala joutui puserruksiin niin pahasti, ettei kyennyt antamaan hätämerkkiä eikä saanut ilmaa. Onneksi myös Raitanen oli hylyssä ja sai toverinsa irti ja lepoon. Sen jälkeen sukelluksia jatkoivat Helander ja Raitanen. He tutkivat Kurun läpikotaisin, konehuonetta myöten. Kaikkiaan sukeltajat toivat ylös 62 ruumista. Naaraajat löysivät saman verran, rantaan ajautui kaksi ja yksi kuoli sairaalassa. Kuusi jäi kateisiin. Onnettomuuden uhriluvuksi tuli 133 ihmishenkeä.




  Teuvo Vaissi lähtee kohti haaksirikkopaikkaa.


<Ilmarisen viimeinen matka>  

13.9.1941, kaksitoista vuotta Näsijärven murhenäytelmästä, luutnantti Teuvo Vaissi toimi Ilmarisen merenkulkukeskuksessa. Osasto on panssarikannen alla, eivätkä sinne kannen tapahtumat näy tai kuulu. Illansuussa komentajakapteeni Villman oli lähtenyt katsomaan oikeata paravaania, jonka ilmoitettiin olevan vialla. Lueskeltiin ja tapettiin aikaa. Kello 20.31 räjähti.   

Mitä panssarilaivat olivat? Panssarilaivat Väinämöinen ja Ilmarinen rakennettiin Chrichton-Vulcan-telakalla Turussa vuosina 1929-31. Laivat olivat 93 metriä pitkiä tykkilauttoja: nykyisin niitä voisi kutsua monitoreiksi. Matalakulkuisina ne sopivat hyvin saaristotoimintaan. Taistelumärssy oli korkea ja mahdollisti tulen johtamisen aina pääaseiden kantaman rajoille saakka. Laivoihin asennettiin kaksi 254 mm kaksoistykkitornia, jotka pystyivät ampumaan lähelle 10 asteen alakorotuksella ylimmän korotuksen ollessa 45 astetta. Korkea korotuskulma mahdollisti ampumisen saarten välistä ja takaa. Tykkien kantama oli 32 km, pitempi kuin Neuvostoliiton taistelulaivoilla, joiden ylin korotuskulmakin oli vain 25 astetta. Lisäksi panssarilaivoilla oli tehokas ilmatorjuntatykistö. Neljän pääaseina toimineiden 105/50 mm:n Boforsien tulinopeus oli 12 ls/min ja ampumaetäisyys 18,7 km, pystytasossakin 11,4 km. Ilmatorjunnan keskuslaskimena oli eräänlainen kamoidi-tyyppinen alkeellinen tietokone. Lähitorjuntaa varten oli vielä kolme pienempää automaattitykkiä sekä 20 mm:n Madsen-konetykkejä.

Laivat olivat hyviä tulipattereita, mutta niitä ei tarvittu. Merivoimissa panssarilaivojen hankintaa pidettiin suurena erehdyksenä. Merivoimien esikunta ei aluksia halunnut, koska rannikkopuolustuksessa oli suuria aukkoja eikä niitä kahdella laivalla tukittu. Kenraali Väinö Valve tahtoi tehdä ratkaisunsa jo olemassa olevien suurten tykki-, miina- ja torpedovarastojen pohjalle. Laivaromantiikan puraisemat Suomen laivastoyhdistys ry ja Purjehtijaliitto villitsivät kuitenkin kansalaisten ja poliitikkojen mielet. Laivastohenkinen maanpuolustusväki onnistui vaikuttamaan eduskuntaan ja puolustusministeriin. Massiiviset monitorit rakennettiin. Rahaa meni melkein Eduskuntatalon rakennuskustannusten verran, ja köyhä jalkaväki oli vihoissaan. Suomen puolustukseen suunnattuja varoja tungettiin heidän mielestään yli-innokkaiden siviilien toimesta turhuuteen. Jälkiviisaasti voisi sanoa, että rahat olisi todella pitänyt pistää pankkiin ja ostaa vuonna 1938 panssarintorjunta- ja it-aseistusta sekä konepistooleja. Mutta entä jos Stalin olisi päättänyt hyökätä kesällä ja yrittää kaapata Ahvenanmaan? Panssarilaivat olisivat tehneet siitä vaikean operaation.

Laivojen ilmatorjunnan tehokkuudesta kertoo seuraava episodi. Talvisodan syttyessä panssarilaivat makasivat Kasnäsin länsipuolella. Punalentäjät yrittivät upottaa eniten himoitsemansa merimaalin sodan aluksi. Joku katkaisi kirveellä laivojen yhteyskaapelit ilmavalvontaan marraskuun 30. päivän aamuna, ja kolme pommikonetta yllätti laivat. Ilmarinen tuhosi pommikoneista kaksi. Väinämöisen taistelutornin virtapiirit oli eräs matruusi kiertänyt löysälle juuri ennen hyökkäystä, mutta ne saatiin kuntoon, ja laiva todennäköisesti tuhosi kolmannen pakenevan pommittajan, sillä sen nähtiin osuman saaneena kaartavan metsän taakse. Sabotööri pidätettiin. Hänet vietiin maihin ja ammuttiin.

Syksyllä 1941 Ilmarinen lähetettiin harhautusoperaatioon Utön lähistölle. Syyskuun 13. päivän iltana sen suojaparavaaniin tarttui todennäköisesti kaksi miinaa, jotka suunnanmuutoksen seurauksena osuivat runkoon. Alus kaatui ja pysyi pinnalla pohja ylöspäin kuuden minuutin ajan. 403 hengen miehistöstä hukkui 271. Katastrofista vaiettiin, mutta merisotilaiden hautaukset avasivat huhumyllyn.

Räjähdyksen jälkeen laiva kallistui nopeasti. Pois oli päästävä. Vaissi, kadetti Juvela ja pumppumestari Piiparinen pyrkivät skanssi 7:ään johtavaan kuiluun. Kuilu oli neljä metriä pitkä. Yleensä sitä kiivettiin skanssiin mentäessä ylöspäin, mutta nyt piti kontata vaakasuoraan, ja lopuksi tultiin liukumalla, koska laiva kallistui yhä. Miehet putosivat skanssin seinälle ja näkivät siellä paljon miehiä penkkien ja kaappien sekamelskassa. Silloin laiva kaatui kumolleen, kaikki valot sammuivat ja penkit ja pöydät putosivat kattoon ruhjoen miehiä.

Teuvo Vaissilla oli taskussaan Winchester-lamppu, ja hän tunsi laivan. Hän löysi valoventtiilien vierestä pelastusventtiilin. Vaissi, Juvela ja Piiparinen konttasivat katon rautapalkkeja pitkin pelastusventtiilin luokse. Ensin oli avattava venttiiliä suojaava sokkolaippa. Onneksi ruuvit aukesivat. Laipan takaisen lasiventtiilin kanssa tuli ongelmia. Pidikkeet eivät auenneet. Lasi ei mennyt potkimalla rikki. Vaissilla oli takataskussa pieni Walther-pistooli, ja sillä hän hakkasi ruutua, kunnes ase ja nyrkki menivät läpi. Ilmavirta repi ruudun pois, ja tie oli vapaa. Teuvo meni ensin venttiiliin ja lensi ulos kuin torpedo. Myös Juvela tuli samasta reiästä. Vaissi ja Juvela uiskentelivat Itämeressä ja odottivat ystäväänsä venttiilin luona, mutta Piiparista ei enää kuulunut.

Juvela ja Vaissi ryhtyivät keräämään laudanpalasia, koska heillä ei ollut korkkiliivejä. Juvela jaksoi vielä vitsailla, että nyt perustetaan yhteinen puutavarapuulaaki. Miehet uivat kohti lähintä vartiomoottorivenettä ja keräilivät lautoja. He katsoivat taakseen. Ilmarinen oli jo uponnut. Päästyään VMV:hen he huomasivat Vaissin käden olevan risainen. Juvela kysyi Teuvolta, oliko hänen aseensa ladattu. Saatuaan myöntävän vastauksen Juvela leukaili, että olisi ehkä kannattanut ampua ruutuun…      

Ilmarisesta pelastuneet hajautettiin eri tehtäviin. Osa todettiin henkisesti kykenemättömäksi palvelukseen. Monilla vaikeudet jatkuivat siviilissäkin. Teuvo Vaissi sai komennuksen Saksan laivastoon opiskelemaan miinanraivausta. Hänen tiedetään myös osallistuneen taistelutehtäviin syöksyvenelaivueessa. Kolmesti myönnetyn Vapaudenristin lisäksi hän sai Saksan Rautaristin. Nuorisoa ajatellen, ehkä tärkein hänen ansiomerkeistään kuitenkin on Partiolaisten sankariristi.

Insinöörikomentajakapteeni Teuvo Vaissi kuoli Mäntässä 5.9. 1977.

Sisarlaiva Väinämöinen palveli sodan loppuun asti. Se luovutettiin sotakorvauksena Neuvostoliittoon. Siellä se palveli nimellä Vyborg romuttamiseensa asti. Suomessa panssarilaivoista on jäljellä ainoastaan Pansion upseerikerholla vieläkin oleva Väinämöisestä evakuoitu piano.

Kuva: Konedivisionan 80:sta miehestä pelastui neljätoista.



Lähteitä:         Heinämies, Vilho 1945: Seitsemän minuuttia merellä
                      Kärkönen, Orvo 1929: Näsijärven murhenäytelmä
                      Penttilä, Eino 1986: Panssarilaivat Ilmarinen ja Väinämöinen
                      Tiilikainen, Heikki 2004: ”Turhat laivat?” teoksessa Geoffrey Regan, Päin mäntyä. Kirja sotilaallisista tunaroinneista.
                      Kansallisarkisto (Sota-arkisto)