maanantai 23. syyskuuta 2013

Ilmailumuseo - loistava vierailupaikka

Niin, hiukan täynnä se on, lisätila tekisi poikaa, mutta aina siellä on niin mukava käydä.

Mersukin oli näytillä.



















torstai 18. heinäkuuta 2013

Tall Ships Race 2013

Laivat puuta ja miehet (pojat ja tytöt) rautaa. Meksikolainen parkki Cuauhtemoc käytti matkaansa neljä kuukautta.

Yksi ikävä onnetomuus tapahtui. Norjalainen 1897 rakennettu Wyvern upposi Ruotsin rannikolla. Miehistö pelastettiin. Evakuoinnissa auttaneen hollantilaisen Wylde Swan -kuunarin merimies sen sijaan katosi mereen pelastustöiden aikana eikä häntä löydetty.









maanantai 1. huhtikuuta 2013

Risto-veturi Toijalan ABC:lla

Risto-veturi muutti Toijalaan muutama vuosi sitten. Pirkanmaan osuuskauppa pelasti Tampereen rautatieaseman kupeessa jatkuvasta ilkivallasta kärsineen harvinaisen tavarajunaveturin. Näitä tehtiin aikanaan 67 kappaletta, mutta yhtään ei ole ajokunnossa.

Entiset veturinkuljettajat ja lämmittäjät ovat perustaneet Ristolle kummiyhdistyksen.

Riston kunnostus on nyt valmis, ja sitä voi ihailla Toijalan ABC:n vieressä.