maanantai 10. heinäkuuta 2017

Taistelut Ilajanjärvellä 26.7. - 30.7. 1944

Ilomantsin taistelun aattopäivät ovat jääneet historian varjoihin. Niillä oli kenraalimajuri Raappanan operaation kannalta kriitinen merkitys. RajaJP 3 ja ErJP 6 estivät 26.7. - 30.7.1944 välisissä taisteluissa kahden vihollisrykmentin murtoyritykset Ilajanjärven pohjoispään - Hattuvaaran suunnalla ja Ilajanjärven - Luovejärven kannaksella.


(Kallioniemen - Hattuvaaran välillä oli tykistön tulenjohtopaikka. Nyt siinä on taistelujen muistomerkki.)



Heinäkuun 26. päivän iltana RajaJP 3 kävi järven pohjoispäässä ryhmityksensä sivustoilla jatkuvia kahakoita. JP 6 sai käskyn suojata Hattuvaarasta Kallioniemen lossille johtava tie, ja sen yksi komppania (2. Jääkärikomppania yhdellä kkpuolijoukkueella vahvistettuna) oli lähdettävä heti järvikannakselle Ilajan Ruukinpohjaan. Se alistettiin RajaJP 3:n komentajalle everstiluutnantti Yrjö Seppäselle.

JP 6 oli 1. Jääkärikomppanian päällikön ratsumestari Vaaraniemen johtamana, koska everstiluutnantti Peitsara oli lomalla Maarianhaminassa perhettään katsomassa.

(Näiltä rannoilta kulki Kallioniemen lossi, jolla hyökkäysjoukot vietiin tulevalle mottialueelle.)



2. Jääkärikomppania eteni pyörin Utrioon ja jalan järvikannakselle Ruukinpohjaan, jossa oli varmistuksessa väsyneitä vetäytyvän 21. Prikaatin miehiä. He luovuttivat iloisin mielin rintamavastuun jääkäreille. Ryhmitys oli valmis yöllä.

27.7. vihollinen oli jo Lutikkavaarassa. Raappana oli käynyt pataljoonan komentopaikalla. Käskyt antoi 1. Jääkärikomppanian päällikkö ratsumestari Vaaraniemi. Hän määräsi kaksi komppaniaa 2. Jääkärikomppanian taakse varmistukseen linjalla Ilajanjärvi - Teponlampi - Tetrisuo oleville kukkuloille.

Klo 20.15 ilmoitti RajaJP 3, että 2. Jääkärikomppania on joutunut irtautumaan vihollishyökkäyksen edessä. Olosuhteet olivat sekavat. Vaaraniemelle tuli kiire päästä järvikannakselle. Oli pimeää, kun komppaniat saapuivat Utrion maastoon, johon 2. Jääkärikomppania ainakin pääosin oli vetäytynyt. Vaaraniemi määräsi komppanian takaisin asemiinsa. Miehitys oli kunnossa aamuyöllä.

28.7. Peitsara saapui. Hän pyysi ja sai 2. Jääkärikomppaniansa takaisin ja siirsi sen reservikseen.

29.7. yön aikana käytiin Utrion eteläpuolella tulitaistelua. Jääkäreitä tuki polun suunnassa kaksi konekivääriä ja kranaatinheitinjoukkue ampui 127 laukausta.

Utrion taistelu

30.7. aamulla venäläiset hyökkäsivät sekä Ilajanjärven pohjois- että eteläpäässä, etelässä yhden ja pohjoisessa kahden pataljoonan voimin. RajaJP 3 veti harvan puolustuksensa kaksi kilometriä länteen Ilajanjoelle. Eteläpäässä hyökkäys kohdistui aamuisen tulivalmistelun jälkeen Utrion taloille (paikka tunnetaan kartoissa nimellä Jokivaara). Puna-armeija sai haltuunsa asemat, rakennukset ja peltoaukean. Hyökkäys pysähtyi vaaran takana olevalle purolle. Krh tuki vetäytyviä 232 kranaatilla. Krh-joukkue irtautui Utrion pellon reunasta ammuttuaan kaikki kranaattinsa. Tällöin vihollinen oli jo saavuttanut aukean itäreunan.

Taistelujen ensivaiheessa haavoittui konekiväärimiehiä ja 4. K:n II joukkueen varajohtaja, tohmajärveläinen ylikersantti Takkunen kaatui.

(3. K:n komentopaikka oli pellolla olleessa perunakuopassa. Maisema asutussa vaarassa on heinäkuussa 1944 ollut siistimpi ja hoidetumpi. Paikka on nykyisin asumaton.)

Aukean itäreuna v. 2017





Vastaiskulla oli kiire. Peitsara lähetti avuksi osia 4. K:sta ja yhden joukkueen 1. Jääkärikomppaniasta. Ratsumestari Martti Virkkusen 3. Eskadroona (HRR) saapui paikalle ja ylitti puron Utrion eteläpuolella Peitsaran määräämänä hyökkäyshetkenä klo 9.15. Yksikkö kaartoi matalsti koukaten Teponlammen eteläkärjen kautta neuvostojoukkojen sivustaan. Jääkäreiden hyökkäys oli hajanainen ja vasta 10.30 se pääsi puron yli. Mäki vallattiin sen jälkeen puolessa tunnissa, mutta kun hyökkäystä jatkettiin itään, vastus oli kovaa. Virkkunen pyysi jääkäreitä lisäämään painetta itään. Jääkäreiden varmistuslinja oli uudelleen valmis klo 16, minkä jälkeen 3. Eskadroona siirtyi Utrion länsipuolelle.

JP 6:sta kaatui aattopäivinä kaikkiaan 13 jääkäriä ja heistä kymmenen Utriossa. Haavoittuneita oli yli neljäkymmentä. Tst.Os Virkkusen tappiot kaatuneina olivat vastaavat. Tästä 30. päivästä muodostui kuitenkin Ilomantsin taistelun käännekohta. Hattuvaarassa HRR poisti vastahyökkäyksellään pohjoiseen siipeen muodostuneen uhan.

Osasto Raappanan tykistö ei tukenut taistelua, koska hyökkäysryhmitystä ei saanut paljastaa.

Kaikki oli nyt valmista Raappanan suunnittelemalle hyökkäykselle. 31.7. Tst.Os von Essen, URR ja JP 1 hyökkäsivät järvikannaksen läpi tuli-iskun saattamina. JP 6:n jääkärit määrättiin aluksi varmistamaan Luovejärven ja Sysmäjärven kymmenkilometrinen korpi. Se oli partioinnin ja pikkukahakoinnin aikaa. Seuraavaksi jääkärit määrättiin katkaisemaan Kuolismaan tie Piilovaarassa vihollisen takaa, sillä 21. Prikaatin hyökkäys siellä ei edennyt. Se onnistui. Piilovaarassa Peitsara luovutti pataljoonansa uudelle komentajalle majuri Arto Virkkuselle. Uusi komentaja joutui tutustumaan joukkoihinsa vaiheessa, jolloin kaikkein kiivaimmat Ilomantsin taistelut Piilovaarassa olivat jo käynnissä mutta Lutikkavaarassa ja Vellivaarassa vielä edessä.

Utrion taistelumaasto alkaa välittömästi muistomerkin takaa.