Joulukuun vastahyökkäys 23.12.1939

Suomessa joulukuun vastahyökkäystä Karjalankannaksella pidetään hölmöntölmäyksenä. Neuvostolähteet ovat kuitenkin paljastaneet sen lopettaneen hyökkäysyritykset Viipurin radan suunnassa pitkäksi aikaa.

Suurin syy hyökkäyksessä esiintyneisiin vaikeuksiin oli päätöksen ja toteutuksen liian lyhyt aikaväli ja heikko johto. Öhquistin suunnitelma hyväksyttiin Kannaksen Armeijan esikunnassa 20.12. Mannerheimin hyväksyntä tuli 22.12. Hyökkäyksen piti alkaa seuraavana aamuna.

Perusjatus oli hyvä. Tavoitteena oli tuhota pääaseman eteen edenneet neuvostojoukot (suomalaisten 1. ja 5. divisioonan lohkoilla) kaksipuolisella saarrostuksella.

Öhquist suunnitteli hyökkäyksen vastoin Östermanin näkemystä laajalle alueelle ja syväksi. Aikamääreet oli suunniteltu rauhan ajan harjoituksissa ja karttapeleissä.

Heikki Tiilikaisen mukaan eräs prikaati marssi koko yön pariinkymmeneen asteeseen kiristyvässä pakkasessa ja viisitoistasenttisessä tuoreessa lumessa kahtena yönä 40 km ja lähti niiltä seisomilta hyökkäämään. Tiestö ei riittänyt suurten joukkojen liikutteluun, ryhmitykset menivät sekaisin. Tiedusteluun oli ollut vähän edellytyksiä. Tykistöä oli vähän, eikä sitä kaikkea keskitetty hyökkäyksen tukemiseen tai se ei kyennyt seuraamaan joukkojen liikettä (tilannetieto).

Öhquist ei saanut alaisiaan uskomaan hyökkäyksen onnistumiseen. Muiden muassa Einar Vihma oli todella kriittinen. Niin oli ylemmistä esimiehistä myös Airo.

Radioita oli vain kolmannes määrävahvudesta, ja kaapelit katkesivat tulen ja liikkeen takia. Esikunnat eivät hallinneet tällaista operaatiota. Erityisesti 1. Divisioonan valmistelut olivat hyvin puutteelliset.

Miesten taidotkin olivat puutteelliset, mutta maastossa johdettiin ja taisteltiin: 1328 miehen kokonaistappioihin kuului sata upseeria.

Toisaalta siihen loppuivat vihollisen yritykset kohti Viipurin porttia pitkäksi aikaa. Neuvostolähteiden mukaan II AK:n vastahyökkäys antoi vastassa olleille 7. A:n joukoille niin tuntuvan iskun, että Neuvostoliiton pääsotaneuvosto päätti väliaikaisesti keskeyttää omat hyökkäysyrityksensä ja sota muuttui Kannaksella asemasodaksi.

1. Divisioonan valmistelut epäonnistuvat



Suojajoukkoyksiköistä ja varusmiesyksiköistä muodostetun 1. Divisioonan (Taavetti Laatikainen) piti olla keskeisessä roolissa.

Käskyn saapuessa 21.12. joukoista olivat tuolloin 1. Pr sekä sille alistetut JR 14 III/JR 13 kiinni etulinjassa torjuntataisteluissa. Divisioonan 2. Pr ja 3. Pr sekä divisioonalle alistettu Osasto Vuori (Kenttätäydennysprikaatin VI ja X pataljoonat) olivat noin 15-20 kilometrin päässä etulinjasta. Saman päivän iltapäivällä divisioonan esikunta antoi oman käskynsä hyökkäyksestä. Hyökkäykseen osallistuneiden, reservissä olleiden, joukkojen osalta siirtyminen tulevalle hyökkäysalueelle käskettiin suoritettavaksi hyökkäystä edeltävänä yönä. Armeijakunnan käskyssä hyökkäyshetkeksi määrättiin 23. joulukuuta kello 6.30.

Niinpä 22. joulukuuta iltayöstä divisioonan taaempana olleet joukot aloittivat raskaan marssinsa kohti lähtöaluettaan. Aikalaskelmat ja valmistelut olivat puutteellisia. Osa joukoista eksyi pimeässä.

Hyökkäyshetkellä 23. joulukuuta kello 6.30 suuri osa joukoista on vielä saapumatta toiminta-alueelleen ja puutteellisista valmisteluista johtuen osalla joukoista kestää jopa toista tuntia omien estelinjojen läpäisyyn.

Monilla askel on jo sentin mittainen eikä vielä ole ammuttu laukaustakaan.



1. Divisioonan hyökkäys:

Laatikaisen joukot oli jaettu kolmeen hyökkäysryhmään, joista painopistesuunnassa Taasionlammen itäpuolelta hyökkäsi Osasto S (2. Pr ja osia 3. Pr:stä). Vasemmalla, Muolaanjärven rannan tuntumassa, hyökkäsi JR 14 ja Lampeistenojan lohkolla Osasto V (VI ja X/KT-Pr sekä III/JR 13). Tavoitteena oli toisaalta saartaa rautatien suunnassa olevat puna-armeijan yksiköt ja tuhota ne, mutta tärkeimpänä tavoitteena oli edetä Perkjärven alueelle ja kääntyä siltä etelään ja jopa länteen kohti lännestä eteneviä 6.D:n joukkoja.

Osasto S:n joukot pääsivät aloittamaan etenemisensä vasta kello 8.30 eli noin kaksi tuntia myöhästyneenä. Suoraan etelään hyökänneet 3. prikaatin joukot (III/3. Pr) pääsivät etenemään lähes häiriöttä aina puoleen päivään asti, jolloin hyökkäys oli edennyt jo noin neljän kilometrin matkan. Täällä hyökkäys kuitenkin pysähtyi puna-armeijan joukkojen tukikohdan eteen eikä hyökkäys enää lähtenyt etenemään osin siksi, että takana seurannut pataljoona (II/3. Pr) ei yhtynyt hyökkäykseen.

Rautatietä kohti edenneet 2. prikaatin joukot saavuttivat hieman hitaammin (eli noin klo 13) Perojoen, mutta joen lounaisrannan oltua vahvasti neuvostojoukkojen miehittämä pysähtyi myös näiden suomalaisjoukkojen eteneminen. Suomalaisjoukot olivat nyt sitoutumassa taisteluun etenkin hyökkäyskiilansa oikealla sivustalla ja hyökkäyksen jatkamisen edellytyksien todettiin huvenneen. Divisioonan komentaja antoi kello 15 käskyn hyökkäyksen keskeyttämisestä ja joukkojen vetämisestä takaisin pääasemaan. Joukot palasivat käsketylle alueelle illan ja yön aikana.

JR 14 oli lähtöalueellaan määrättynä aikana (koska oli rintamavastuussa), mutta todettuaan Ryhmä S:n joukkojen olevan myöhässä viivästytti lähtöään. Hyökkäys alkoi ilman tulivalmistelua kello 8.30. Rykmentin lohkon vasemmassa osassa hyökännyt II/JR 14 törmäsi puolustaviin neuvostojoukkoihin lähes heti, mutta pääsi etenemään vajaan kahden kilometrin matkan, jonne hyökkäys sitten pysähtyikin. Oikealla edennyt III/JR 14 pääsi etenemään, aluksi jopa vihollista kohtaamatta, noin viiden kilometrin matkan. Perkjärven koillispuolella pataljoona kuitenkin törmäsi puna-armeijan vahvaan tukikohtaan (jossa todettiin muun muassa kokonainen tykistöpatteristo). Rykmentin komentaja alisti III pataljoonalleen myös osia I pataljoonasta, mutta yhteisvoiminkaan tehty hyökkäys ei johtanut tulokseen. Yhteyttä divisioonan esikuntaan ei ollut, ja hieman ennen klo 16:ta rykmentin komentaja päätti keskeyttää hyökkäyksen. Tuntia myöhemmin, joukkojen jo ollessa vetäytymässä, saatiin divisioonan esikunnan käsky hyökkäyksen keskeyttämisestä ja vetäytymisestä takaisin pääasemaan. Puoleen yöhön mennessä rykmentin joukot olivat vetäytyneet määrätylle alueelle.

Divisioonan ainoa yksikkö, joka kykeni aloittamaan hyökkäyksensä määrättynä aikana eli kello 6.30 oli Osasto Vuoreen kuulunut III/JR 13. Pataljoona törmäsi puna-armeijan hyökkäysvaunuihin jo alle kilometrin etenemisen jälkeen. Hyökkäyksessä ei ollut mukana panssarintorjunta-aseistusta, joten pataljoonan komentaja suuntasi hyökkäyksen jatkumaan hieman vasempaan käsketystä suunnasta. Tässäkin suunnassa oli vastassa noin kilometrin päässä uusi vastustajan hyökkäysvaunuosasto. Koska muut osastoon kuuluneet yksiköt olivat päässeet aloittamaan hyökkäyksensä noin tunnin myöhässä ja niiden eteneminen kohti rautatietä oli pysähtynyt jo aiemmin neuvostojoukkojen kiivaaseen vastarintaan antoi ryhmän komentaja joukoilleen kello 13.30 käskyn palata takaisin pääasemaan. Vetäytyminen tapahtui pääosin kello 15 mennessä.

Divisioonan kokonaistappiot epäonnistuneessa vastahyökkäyksessä olivat 440 miestä kaatuneina, haavoittuneina ja kadonneina. Alueella ollut suhteellisen vahva suomalaistykistö ampui vastahyökkäyksen aikana vain 187 laukausta, koska tykistön tulenjohto ei päässyt seuraamaan hyökkäyksen etenemistä.



6. Divisioonan hyökkäys



Paalun divisioonan vastahyökkäys lähti käyntiin klo 6.30 JR 17:n ja JR 22:n aloittaessa etenemisensä kohti neuvostojoukkoja. JR 18 oli pääosin vielä matkalla, koska suurin osa sen joukoista oli harhautunut väärälle alueelle. JR 17 eteni jo edellisiltana piikkilankaesteisiin tehdyistä aukoista yli Summajoen. Noin kilometrin edettyään rykmentti sai taistelukosketuksen puna-armeijan joukkoihin, kun saumaosastoksi määrätty komppania joutui taisteluun Murronkalliossa yrittäessään ottaa yhteyttä naapuridivisioonan (5. D) joukkoihin. Tiedustelutiedoista poiketen mainittu alue olikin neuvostojoukkojen vahvasti miehittämä, ja jo klo 8.30 suomalaisjoukot joutuivat perääntymään alueelta ensimmäisen kerran. Tilanne oli suomalaisjoukkojen kannalta sikäli huolestuttava, että mainitulla alueella oleva vastustaja aiheutti merkittävän sivustauhan etenemässä oleville suomalaisjoukoille. Aluetta yritettiin ottaa suomalaishallintaan kahdelle erillisellä hyökkäyksellä; ensin n. klo 10, jolloin hyökkäävänä yksikkönä oli III/JR 17 ja sitten n. klo 12, jolloin hyökkäsi I/JR 18. Kumpikaan hyökkäyksistä ei johtanut tulokseen, vaikka Murronkallion alueelle hyökkäsi lähes samanaikaisesti myös pohjoisen puolelta liikkeellelähdössä myöhästyneet III/JR 18:n joukot (jotka vetäytyivät takaisin pääasemaan käskyn saatuaan, oltuaan etenemisensä jälkeen asemissa koko päivän).

JR 17:n muut osat pystyivät jatkamaan etenemistään noin 3,5–4 kilometriä, jolloin ne kohtasivat asemiin kaivautuneen vastustajan ja hyökkäys pysähtyi. Puna-armeijan alkaessa painostaa hyökkäysalueen pohjoisosassa taistelevaa pataljoonaa (muodostaen näin sivustauhan edenneille joukoilla) joutui rykmentin komentaja pysäyttämään hyökkäyksen jo kello 10. Kun hyökkäykset Murronkalliossa eivät johtaneet tulokseen antoi eversti Heiskanen käskyn pisimmälle edenneille joukoilleen (I ja II P) käskyn vetäytyä takaisinpäin. Neuvostojoukkojen vastatoimien vuoksi rykmentin pääosien vetäytymisreitti uhkasi katketa, jolloin rykmentin komentaja joutui antamaan viimeksi mainituille pataljoonille käskys vetäytyä kiireesti pois alueelta takaisin hyökkäykseenlähtölinjalle. Ennen hyökkäystä kokonaan vailla sotakokemusta olleita joukkoja oli vaikea saada asettumaan puolustukseen.

JR 22:n hyökkäys alkoi käskettyyn aikaan kello 6.30 II/JR 22:n aloittaessa etenemisensä rykmentin lohkon eteläosassa. Pataljoona sai vastaansa nopeasti puna-armeijan konekivääri- ja kranaatinheitintulta. Tulesta huolimatta pataljoona eteni Työppölänjoen yli ja pääsi ensimmäiseen tavoitteeseensa pari kilometriä Siprolan kylän länsipuolelle. Etukäteen saaduista tiedustelutiedoista poiketen oli pataljoonan etenemisreitin eteläpuolella melko vahva neuvostojoukkojen miehitys (arvioiden mukaan kaksi komppaniaa hyökkäysvaunujen tukemana), joka tulellaan hankaloitti pataljoonan toimintaa koko hyökkäyksen ajan. Mainitusta miehityksestä (Hanhiojansuon itä- ja eteläpuolella) johtuen yhteyttä naapuridivisioonan (4. D) joukkoihin ei saatu. Viestiyhteyksien puutteellisuudesta johtuen myöskään oman tykistön tulta ei ollut käytettävissä ja II/JR 22:n joukot saivat puolen päivän aikaan käskyn palata pääasemaan.

JR 22:n I ja III pataljoona eivät menestyneet hyökkäyksessään sen paremmin. III/JR 22 aloitti hyökkäyksensä Työppölänjoen yli vasta kello 9.30. Pataljoona meni joen ylityksen yhteydessä siinä määrin joukoiltaan sekaisin, että yhtenäinen hyökkäystoiminta ei enää onnistunut. Lisäksi pääosa pataljoonasta harhautui naapurirykmentin hyökkäyskaistalle ja joutui hetkeksi tulitaisteluun toisten suomalaisjoukkojen kanssa. Harhautuneiden joukkojen perässä edenneet I/JR 22:n joutuivat myös mukaan laukaustenvaihtoon omien joukkojen kanssa. Oikeaan suuntaan edenneet rykmentin joukot kohtasivat Taipalon länsipuolella samoihin aikoihin puna-armeijan hyökkäysvaunuja ja sotaa kokemattomat joukot aloittivat vetäytymisensä takaisin hyökkäykseenlähtöasemiin. Rykmentin komentaja antoi vielä käskyn aloittaa hyökkäys uudelleen, mutta joukkojen mentyä täysin hajalleen ei hyökkäystä enää pystytty uusimaan.

6. divisioonan kokonaistappiot epäonnistuneessa vastahyökkäyksessä olivat kaatuneina, haavoittuneina ja kadonneina yhteensä 418 miestä.

4. Divisioonan hyökkäys

Eversti Kailan divisioonan esikunta oli muodostanut hyökkäystä varten kaksi erillistä hyökkäysosastoa, joiden tehtävänä oli yhdessä 6. divisioonan joukkojen kanssa edetä katkaisemaan neuvostojoukkojen huoltotie Uudeltakirkolta Summaan. 

Hyökkäys Hatjalahdenjärven pohjoispuolitse päästiin aloittamaan määräaikana 23. joulukuuta kello 6.30, mutta melko nopeasti puna-armeijan vastarinta pysäytti etenemisen tärkeimmillä etenemissuunnilla. Osa hyökkäyksistä aloitettiin ilman tykistön tulivalmistelua ja myöhemmin toteutetut tykistön iskut eivät auttaneet paikalleen juuttunutta hyökkäystä eteenpäin.

Hatjalahdenjärven yli tapahtunut hyökkäys ei johtanut minkäänlaiseen menestykseen joukkojen etenemisen pysähtyessä neuvostojoukkojen kiivaaseen tuleen. Vastahyökkäyksen todettiin epäonnistuneen, ja joukoille annettiin määräys palata takaisin pääaseman taakse. Hyökkäykset pääaseman eteläisellä Inkilän lohkolla päättyivät paluuseen pääaseman suojiin.

Vastahyökkäyksen epäonnistumisen syiksi todettiin muun muassa riittämätön valmistautumisaika ja tykistön kyvyttömyys seurata hyökkääviä joukkoja viestivälineistön heikkouden vuoksi. Lisäksi suomalaisjoukkojen lähes olematon panssarintorjuntakalusto ei kyennyt murtamamaan vastustajan maahankaivamista hyökkäysvaunulinnakkeista muodostuneita vastarinta-asemia. Divisioonan kokonaistappiot olivat päivän aikana 297 miestä kaatuneina, haavoittuneina ja kadonneina.


5. Divisioonan toimet

Eversti Isaksonin 5. divisioonan tuli vastahyökkäyksen alkaessa sitoa paikallisin hyökkäyksin edessään olleita neuvostojoukkoja ja valmistautua seuraamaan puna-armeijan yksiköitä siitä tapauksessa, että ne olisivat lähteneet vetäytymään alueelta. Divisioonan tehtävänä oli lisäksi suojata oikeanpuoleisen naapurinsa sivusta. JR 15 sai tehtäväkseen hyökätä osalla joukoistaan Summajärven länsipuolitse kohti Summan tietä parin kilometrin päässä etulinjasta. Hyökkäykseen määrätyt joukot toimivat oma-aloitteisesti odottamatta divisioonan esikunnan erillistä käskyä ja aloittivat hyökkäyksensä. Hyökkäysjoukko pääsi lähelle tavoitettaan, mutta joutui palaamaan takaisin neuvostojoukkojen kiivaan vastarinnan vuoksi. Samanaikaisesti saatiin etulinjaan tieto divisioonan esikunnalta, että koko tehtävä on peruutettu. Munasuon lohkolla I/JR 15:n joukot yrittivät aamulla hyökkäystä noin komppanian voimin, mutta puna-armeija torjui hyökkäyksen. 5. divisioonan osuus suuressa vastahyökkäyksessä jäi vähäiseksi

Lähteitä:

Järventaus, Jorma jne.: Suomi sodassa. Keuruu: Valitut Palat, 1983.
Raunio, Ari ja Kilin, Juri: Talvisodan taisteluja. Keuruu: Suomen sotakirjuri Oy ja AffectoGenimap Finland Oy, 2007

Siilasvuo, Ensio jne.: Talvisota kronikka. Jyväskylä: Atena Kustannus OY, 1989.
Sotatieteen laitos: Talvisodan historia. Porvoo: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1991.
Wikipedia: Divisioonien historiikit.