sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Yrjö Jylhä: Pyhä yö


Yrjö Jylhän koskettava runo talvisodan Taipaleenjoen joulusta. Runon intertekstuaaliset viitteet ovat helposti aukeavia. Likaiset miehet parroissaan... Koukunniemeen oli aamulla vihollinen hyökännyt lujaakin, mutta Kirvesmäkeen tykistö ampui vain häirintätulta. Suvannon takana neljäs neuvostodivisioona oli saanut valmiiksi ryhmityksensä ja valmistautui hyökkäämään. 




PYHÄ YÖ 

Oli muuan Jooseppi Kirvesmies 
oli siellä missä me muutkin, 
jäi hältä vaimo ja kotilies, 
ja vieri viikot ja kuutkin. 
Hän harvoin kirjoitti Marjalleen 
ja harvoin kirjeitä saikin, 
mut jouluaaton kun ehtooseen 
tuli säästi joukkomme harvenneen, 
niin kuulla saimme me kaikin: 

On poika syntynyt Joosepille 
ja Marjatalle, ja Marjatalle ! 
Se syntyi mustimman orren alle, 
on tuskin peitettä sille. 

Me kaikki hengessä polvistuimme 
ja lapsen vierelle kumarruimme 
ja siunauksen luimme. 

Ja monta paimenta parrakasta 
lumessa valvoi ja vartioi, 
ja vartioi sitä pientä lasta 
petojen saaliiksi joutumasta- 
maa, taivas kiitosta soi. 

Ja Suomen korpien yllä hohti 
nyt tähti suurempi muita, 
ja me kaikki käännyimme sitä kohti, 
ja meidät kaikki se kotiin johti, 
se tähti suurempi muita. 


Yrjö Jylhä


sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Helsinge, hälsinglantilaisten maa



Muistatteko Helsingin maalaiskunnan? Asun siellä. Olen reuna-alueen uudisasukas. Tänne ensimmäiset hälsinglantilaiset tulivat seitsemänsataa vuotta sitten.

Ennen 1200-lukua asuttamattomilla alueilla etelässä liikkuivat lappalaiset ja hämäläiset. Nykyisten Helsingin, Espoon ja Vantaan alueilla ei ole ollut vakituista asutusta ennen 1300-lukua (kalmistoja ei löydy). Vasta 1300-luvulla Karjaan suunnasta tulleita ruotsinkielisiä asettui Helsingaan varteen (Helsinginjoki, "hälsinglantilaisten joki). Keskeisimmäksi paikaksi muodostui Kirkonkylän tonttimaa (Kyrkoby). 






1300-luvulla hämäläisten Hattulan ja Hauhon suunnan asukkien nautintaoikeudet Helsingaan alueella aina nykyisen Sipoon rantamaille asti olivat suvereenit ennen kuin pitäjän itäpuoliset merikalastusoikeudet tuomittiin Sottungille (lähde: Tuomiokirje vuonna 1347). Kuningas Maunu Eerikinpoika taas lahjoitti koskien lohioikeudet virolaiselle luostarille vuonna 1351. Olivatkohan uudet hälsinglantilaiset kehuneet apajia? Hämäläisten takana tieto yleensä pysyi. 

Tämä oli erämaata. Nyt se on ulkoilumaastoa.



Vuonna 1699 Kyrkobyssa oli 9 kantataloa. Pikkukyliä alkoi syntyä, ja ne syntyivät enemmänkin omasta voimastaan eivätkä reilun sata vuotta aikaisemmin joen alajuoksulle pakkoperustetun Helsingin voimasta. Dickursby, Staffansby ja Skomakarböle ovat vanhimpia Helsingen kyliä, jotka syntyivät Karjaan suunnasta hämäläisten kalastusapajille muuttaneiden voimalla.

Vuorovaikutusta hämäläisiin oli koko ajan kielivaikutteita myöten. Hämäläiset ovat antaneet vuonna 1972 perustetulle Vantaan kauppalalle sen nykyisen nimen. Vanda on ruotsissa suomalaislaina. Nimi tulee sanoista "Vanajan takainen joki, Vanantaka", jota käyttivät Janakkalan seudun hämäläiset, kun he menivät Helsingaan koskille kalaan. Ruotsinkieliset alkoivat käyttää joesta nimeä Vanda å. Helsingen kylät eivät aivan umpiruotsalaisia olleet, vaikka hämäläiset pitivät enemmän sisämaasta.

Haltialan pelloilla on karjaa. Haltiala on vanhan Helsingen alueista jäänyt Helsinkiin.



Eivätkä kuninkaat kohdelleet ruotsia äidinkielenään puhuvia aina kovin hyvin, joten nämä pioneerit suomalaistuivat pian ja alkoivat miettiä valtakunnan itäisen puolen etua. Väkeä jopa pompoteltiin kuin myöhemmässä Neuvostoliitossa ikään. Varsinaisen Helsingin kaupungin perustaminen on esimerkki. Kustaa Vaasan mahtikäskyllä Helsingaan suulle, nykyisten Toukolan ja Koskelan rajamaille, käskettiin Rauman, Ulvilan, Porvoon ja Tammisaaren porvareita muuttamaan. Kuningas halusi kilpailla Tallinnan kanssa kaupasta! Sata vuotta myöhemmin Helsinki siirrettiin paremman sataman toivossa etelämmäksi, Kruununhakaan.

Osa Helsingen kylistä kuuluu nykyisin siihen Vaasa-kuninkaan perustamaan kaupunki-Helsinkiin, osa Vantaaseen. Vanhasta Helsingin pitäjästä tuli Helsingin maalaiskunta 1865. Vantaa otettiin ensi kerran käyttöön kauppalan nimenä 1972. Kaupunki Vantaasta tuli kaksi vuotta myöhemmin.




Minä asun Suutarilassa (Skomakarböle).






lauantai 29. syyskuuta 2012

Helsingin vanhat kaljaasit

On hienoa, että joku on jaksanut ponnistella ja sijoittaa vanhojen hiekkajaalojen ja kuunareiden kunnostamiseksi.




tiistai 17. heinäkuuta 2012

Italian muistoja

Osuin omatoimilomalla muutamaan kohteeseen. Ostia on Rooman lentokentän liepeillä oleva antiikin ajan satama- ja kauppapaikka, nykyinen roomalaisten vapaa-ajan viettopaikka. Ulkomaisten turistien määrä on vähäinen kesäkuun lopussa, mutta Rooman seudun koululaiset juhlivat: koulu päättyi juuri.

Polkupyöräretkelläni 40 asteen helteessä törmäsin vanhaan majakkaan, jota saksalaiset käyttivät toisen maailmansodan aikana. Majakka oli tärkeä. Myöhemmin amerikkalaiset tarvitsivat sitä. Nyt rakennus makaa hylättynä. Heinä kasvaa. Mitähän täälläkin on mietitty.

Varsinainen maihinnousu tehtiin Sisiliaan vuonna 1943 (operaatio Husky). Italialaiset tyrivät, kuten he olivat tyrineet Afrikassa. Nyt he antoivat hyökkääjälle kehnon esityksen jälkeen sillanpään, johon saksalaiset panssarikrenatöörit joutuivat hakkaamaan päätään, kun tulivat avuksi. Liittoutuneiden laivasto tuki sillanpään puolustusta yli kolmellatuhannella kranaatilla vastahyökkäyksen ajan.

Junalla Toscanaan. Tuntemattomissa pikkukylissä lepäävät ne, jotka saatiin toteuttamaan ympärysvaltojen politiikkaa vuonna 1915. Pohjois-Italian vuorille sammui Italian nuori kunnia pitkäksi aikaa.

Montesqudaio, Pisan provinssi, Cecinasta 11 kilometriä sisämaahan.


Guardistallo, Montesqudaiosta kaksi kilometriä lounaaseen.


Vanha postikortti kertoo kaiken oleellisen. Taiteilija kykenee siihen, mihin sanat eivät pysty. Sforzinin perheen muistoja (Villa Elena)



Villa Elena on Marchionneschin suvun (nykyisin perhe Sforzini) vanha rakennus Quardistallossa. Se on perheellisille loistava majoituskohde, mikäli huoneisto viikoksi hiukan syrjemmällä, viinin ja maanviljelyksen keskellä, kiinnostaa. Perhe on tavattoman ystävällinen ja huolehtivainen.  Rakennuksessa on pieni museo.





Mitä kaikkea Hemingway näkikään?

sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Varsovan laulu

Varsova on murjottu ja paikattu gladiaattori, joka vielä kerran nostaa kilven käteensä. Sodassa 98% rakennuskannasta tuhoutui.Vanha kaupunki on kuitenkin hieno replika. Valokuvien ja säilyneiden perustusten avulla rakennettiin kaupungille identiteetti. Kaikki vanhan kaupungin ulkopuolella oleva Varsova on sekoitus sosialistista metropolia ja lasista nykyaikaa.



Kun näkee hotellin edessä vaunun täynnä ristejä, mieleen tulee juutalaisten kansanmurha. Näistä risteistä jokainen kuitenkin kertoo ajasta, jolloin aseet olivat vaienneet. Yksi risti on jokaiselle paikkakunnalle, josta lähdettiin Siperiaan vuoden 1945 jälkeen.

Sota ei täälläkään allekirjoittanut rauhansopimuksia, vaan jatkoi raskaina muistoina viimeiseen näkijään. Nyt se jatkaa tarinoissa ja arkkitehtuurissa. Se nousee esiin kävelyretkillä, museoissa, oppaiden puheissa. Puolan kansa on terve, ja se tuntee menneisyytensä. Siten se ansaitsee tulevaisuutensa.

Turistiryhmät etsivät paikkoja, joiden editse kulki Varsovan ghetton muuri. Seinissä on kylttejä.



Varsovan suurin onnettomuus on ollut sijainti suurvaltojen välissä. Neuvostoliiton ja Saksan sopimus (Molotovin-Ribbentropin sopimus 23.8. 1939) Euroopan jakamisesta on toisen maailmansodan historiassa se kohta, jossa varmistin otetaan pois ja valtava onnettomuus saa alkaa. Britannia ja Ranska olivat antaneet Puolalle "eurooppalaiset turvatakuut", mutta alati ylpeilevä Ranska, joka olisi voinut hyökätä Siegried-linjalle, ei tehnyt mitään, vaan jätti Puolan yksin. Britannialla ei vielä ollut maa-armeijaa laivattavaksi, ja Ranskan poliittinen johto jätti kaiken sen tekemättä, mikä olisi vähentänyt saksalaispainetta Puolassa.

Puolan armeija oli teknisesti vanhanaikainen. Ensimmäisenä päivänä nähtiin sellainen ihme, että ratsailta laskeutuneet puolalaiset ulaanit löivät saksalaisen panssaridivisioonan taaksepäin. Paikallisesta taistelumenestyksestä huolimatta sota oli vääjäämättä nopeasti ohi. Puola oli sodan alkaessa kolmelta suunnalta pussissa. Kenraali Tadeuz Kutrzeban teki miehineen rohkean vastahyökkäyksen 9.9. yli Bzurajoen, ja Varsova piti pintansa syyskuun lopulle, mutta Neuvostoliiton röyhkeä hyökkäys sotaa käyvän maan selkään oli lopullinen isku. Armeija lopetti taistelutoimet turhina. Puolan pakolaishallitus siirtyi Pariisin kautta Lontooseen.

Varovan lähialueen juutalaiset eristettiin ghettoon pieneen osaan kaupunkia lokakuussa 1940. 1942 alkoi järjestelmällinen tuhoaminen, johon juutalainen vastarintaliike ei vielä uskonut. Toisen kuljetusvaiheen alkaessa 1943 alkoi aseellinen kapina. Ghetto piti puoliaan tammikuusta toukokuuhun 1943. Kortteli korttelilta rakennukset ja taistelijat tuhottiin. Loput juutalaiset (pienimmät lapset ja taistelukyvyttömät vanhukset) kaasutettiin ja poltettiin bunkkereihin ja kellareihin. Selvinneet vietiin tuhoamisleireille, enemmistö murhattiin Treblinkassa.



Gheton ulkopuolinen Varsova tuhottiin seuraavana vuonna. Lontoon pakolaishallitus kehotti puna-armeijan ollessa Varsovan itäpuolella nousemaan kapinaan saksalaisia vastaan. Kapina olisi avannut pakolaishallitukselle tilaisuuden ehtiä Varsovaan ennen puna-armeijaa ja mahdollisuuden itsenäisyyteen. Stalin antoi saksalaisille työrauhan lopettaa kapina ja suorittaa vertaansa vailla oleva yhtä kaupunkia koskeva kansanmurha. Lopuksi saksalaiset pommikoneet tuhosivat kaupungin. Sitten tuli 20 kilometrin päässä taukoa pitänyt puna-armeija ja "vapautti" savuavat rauniot saksalaisten ikeestä.

Osoitteessa Freta 16 kuoli paljon kansannousun johtajia. Osa oli kommunistisen kansanliikkeen väkeä.

Molotovin-Ribbentropin sopimuksen solmimispäivää (23.8.) vietetään Euroopan unionissa stalinismin ja natsismin uhrien muistopäivänä. Hitlerin ja Stalinin yhteistyö kesti aina kesään 1941 asti, ja molemmat olivat itse asiassa monista Eurooppaa ja ihmisoikeuksia koskevista periaatteellisista asioista yhtä mieltä. Pienet maat olivat tarpeettomia täivaltioita ja eri mieltä olevan sai tuhota ja häntä käyttää orjatyövoimana. Meillä Suomessa ei päivää liiemmin panna merkille, mutta se tunnetaan totalitarismin uhrien muistopäivänä. Päivän ideana on joka tapauksessa Pol Potin ja Maon muistamisen sijasta eurooppalaisten yhteinen tervehtyminen toisen maailmansodan traumoista ja uusien eurooppalaisten ääriliikkeiden havaitseminen ajoissa.

Varsova on ja pysyy. Sukupolvet ovat tulleet ja menneet, tulevat ja menevät. Näin on aina. Jos Varsova jotain tekee, se opettaa herkästi aistivan vierailijan pois solipsismista.