maanantai 1. elokuuta 2011

Erik (Erkki) Kujalan asevelihenki

Virtain Killinkoski on pieni omaleimainen kylä parikymmentä kilometriä Virroilta Ähtäriin päin. Poikkesin Killinkoski-päivänä, joka on heinäkuun viimeisenä lauantaina. Markkinahumua riitti. Ähtärin lentokenttä avattiin samanaikaisesti pitkän tauon jälkeen. Killin yläpuolellekin lähettivät yhden venäläisen kaksitasoisen Antonovin, raskaan kaksitason, pyörähtelemään.

Poikkesin Killinkosken hautausmaalla ja löysin Erik Kujalan haudan. Erkki Kujala tunnetaan Yrjö Jylhän runosta "Kaivo". Hän haki kesken valtavan tykistökeskityksen haavoittuneelle vettä ja kaatui kaivon luona.


Virtolaisten pataljoona (III/JR30, myöh. III/JR21 ) oli joulun rintamavastuussa Taipaleenjoella Kirvesmäessä ja sitten taas loppiaisen jälkeen. Vastuuviikko 11.2. oli pahin kaikista, ns.helvettiviikko, jolloin alkoi Timosenkon junailema suurhyökkäys. Mutta pataljoona ei väistynyt. 16.2. sen vaihtoi "posliinipataljoona" eli I/JR 61. Levon jälkeen pataljoona siirtyi Terenttilään, jossa pataljoonia välillä vaihdettiin päivittäin. Virtolaispataljoona oli asemissa lopputaistelut kolmea päivää lukuunottamatta. Komentajansa Eino Polónin johdolla pataljoona poistui viimeisenä joukko-osastona Taipaleesta 15.3. 1940. Venäläisiltä pataljoona sai nimen "Virtain verihurtat". Eivät edes yrittäneet propagandalehtisissä miellyttää.

JR 30 (21):n III P:n osuus tappioista oli 196 kaatunutta ja 340 haavoittunutta.Virtolaisten osuus oli 159 miestä, loput neljäkymmentä olivat pääosin Ähtäristä.

Jatkosodassa virtolaiset muodostivat etupäässä I/JR57:n. Kaikkiaan sodissa kaatui 435 virtolaista, yksi heistä oli nainen. Järkyttävä määrä muutaman tuhannen asukkaan kunnasta. Pahiten sota kohteli Karttilan perhettä, josta kaatui neljä veljestä. Virtain keskustan sankarihaudassa on 336 sankarivainajaa ja Killinkoskella 50. Loput ovat muualla ja yksityishaudoissa.

Killinkosken sankarihaudat on hoidettu hyvin.


Ohtolanlahden paikkeille kantatie 66:n varteen virtolaiset sotaveteraanit ovat laittaneet hienon muistomerkin asevelihengen muistolle




Näillä paikkeilla oli aikoinaan Kujalan kotitalo




 
Kaivo

Talvipäivä puolessa on vasta,
hyökkäystä ei, vain tykkitulta:
viuhuu sirpaleet ja roiskuu multa.
Alla maan on niin tyyntä, kodikasta;
Haavoissaan vain joku hiljaa huokaa:
Veljet, vesitilkka tuokaa---.
 
Korsun yllä tykkien soi jyry,
Kaivotietä pyyhkii luotipyry
Päivin sekä öin, ja polun päässä
Kaivon partaalla on verta jäässä---
Kaivon luona luoti tapas monta
liian janoista ja maltitonta.
Janoos älä täällä vettä pyydä,
astiaas vain lunta syydä,
sitäkään jos löydät enään maasta---
niin sen peittää pirstat sekä, savu, saasta.
Iltaan kestä vain, niin lääkkeen saavat
Kurkut kuivat, vihlovaiset haavat
 
Haavoissaan vain joku hiljaa huokaa:
Veljet, vesitilkka tuokaa---.
 
Lähtee mies, kun vettä pyytää veikko,
Tuskissaan huojuva ja heikko,
Lähtee, koska veljellä on jano,
Enempää ei mieti eikä sano.
Käteensä hän sieppaa vesikannun,
Juoksee yli myllerretyn mannun,
Häipyy sekaan viuhunan ja tuiskeen
Kuullen korvissaan vain avunkuiskeen.
 
Tykit jyskyttävät korsunsuuta,
Viipyy vesimies---ei muuta.
Haavoissaan vain joku hiljaa huokaa:
Veljet, vesitilkka tuokaa---.
 
Päivä hämärtyy, ja vihdoin kuullaan
Kaivon partaall` mies on suullaan,
Verta valunut on kaivoon, josta
yksikään ei enään vettä nosta.
Verta pulpahtavat suonet lähteen
verta valuvaiseen iltatähteen.
 
Haavoissaan vain joku hiljaa huokaa:
Veljet, vesitilkka tuokaa---.

Yrjö Jylhä, 1940





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti