Kreikka, nuoruuteni

Heinäkuussa, joskus 1980-luvun puolivälin jälkeen, tulin Herakleioniin ensi kerran, Lämpöä oli yli neljänkymmenen varjossa ja minulla päällä flanellipaita ja pitkälahkeiset farkut. Välimeren lämpöaallosta puhuttiin Suomenkin lehdistössä. Kreikkalaisia vanhuksia kuoli, mutta Suomessa oli koko kesäkuun ollut kylmä sadekausi.

Helle väreili hiekkatien päällä. Paikalliset istuivat puiden varjossa tai aurinkovarjojen alla siestalla ja ihmettelivät hullua, joka lähti polkupyörällä vuorille ilman paitaa ja lakkia. Shortsit oli. Pienessä olkalaukussa pari kaljaa ja rasia Marlboroa.

Se hullu olin minä. Mutta vuorilla join kahvilassa jääkylmän oluen ja pelasin kylän arvostetun papin kanssa backgammonia. Iltapäivällä laskettelin mutkaisia pikkuteitä alas katsellen lähestyvää kapakoitten täyttämää rantaa ja vihreää Välimerta.

Opin Kreetassa kuuntelemaan sirtakimusiikkia. Silloin oli kaskaita. Huumaava meteli öisin. Illat syötiin hyvin ja koluttiin "mestat". Olen tanssinut Zorban tanssin useasti.

Olin päässyt armeijasta ja tehnyt hanttitöitä. Kreikassa tajusin, millainen stressi kotimaassa oli ja pääni täytti tyrmistys siitä, millainen holhous Suomessa oli päällä.

Kreikka oli ensimmäinen kohtaamiseni nuoreen Eurooppaan. Tein myöhemmin monta junamatkaa, Interail-tyyppistä, ja tapasin nuoria kaikkialta Euroopasta - ja maailmasta. Ymmärsin, että Suomessa oli jokin salainen jarru, joka menee päälle huomaamatta. Sitten sitä onkin taas puhtaasti suomalainen. En osaa tarkemmin määritellä, mikä se jarru oli, mutta se oli olemassa. Jotain samanlaista oli slaavilaisissa itäblokin maissa.

Nuoret sen tietävät. Eivät minun ikäiseni enää huomaa. Muistan tunteen, mutta en tavoita sitä. Intiaaniaika on ikiajoiksi mennyt. Ensin se oli kymmenvuotiaana ja sitten tuli toinen, rakkauden sotapolku, parikymppisenä. Kolmas vaatisi jo rohkeutta.

Thessalonikin kautta menin Ateenaan kaksi kertaa junalla. Kerran etelämpää. Olin morsiameni kanssa Brindisissä. Törmäsimme valkeakoskelaiseen kiertolaiseen, joka ehdotti matkaa Patrakseen ja sitten Kreikan etelärannikon tutkimista. Teimme sen. Kalamatassa olimme yötä ja seuraavaksi tutkimme Naphlionin ja Argosin, jossa nukuimme puiston penkeillä säästääksemme matkabudjettia.

Kolmesta Ateenan-retkestäni viimeinen oli kesänä, jolloin valmistauduin yliopiston pääsykokeisiin ensi kerran elämässäni. Olin tehnyt referaatit neljästä tieteellisestä artikkelista ja luin ohessa Milan Kunderaa. Istuin kolmena päivänä Muusien kukkulalla (Filopáppou) lukemassa koko länsieurooppalaisen sivistyksen kehto ympärilläni.

Voi Saksa ja sinun pankkimaailmasi. Mitä oletkaan tehnyt.

Toinen kukkula, jolla tapasimme käydä aina aivan illan lopussa, iltayön tunteina, oli Lykavittos. Sinne meni hissi, mutta yleensä kävelimme. Ateenassa on yläkaupunki (Akropoliin seutu), alakaupunki (aikanaan vanhan Themistokleen muurin rajaama) ja Pireus, satama. Lykavittos-kukkulan laelta öinen näkymä Ateenaan on huikea.

Lykavittos-kukkulaa kutsutaan rakastavaisten kukkulaksi. Siellä rakastavaiset kohtaavat elokuussa täydenkuun aikaan.

Viimeisestä käynnistäni on yli 25 vuotta.

Viapori tänään - ja vähän ennenkin

Päiväkävely Suomenlinnassa on kokemus. Lähtiessäni Kauppatorilta huomaan, että Sun Linesin lautta Tor on Katajanokan puolella laiturissa. Sillä tehtiin ja tehdään liikennettä kesät talvet ja sitä on käytetty kaupungin lautan tuuraajana, kun jäätilanne on vaikea. Kaupungin modernien lauttojen hydrauliikka ei välttämättä kestä kovaa talvea. Torissa on kaksi kansi-/konemiestä ja kuljettaja.

Tor on tehty rakentamalla vanhan tukholmalaisen satamahinaajan runkoon matkustamo ja ohjaamo.

Kesäravintola Klippan. Ny ska vi äta och dansa...

Tässä asui ainakin vielä 1990-luvulla kalastaja. Nyt näyttää hiljaiselta.

Turistit eivät suurimmaksi osaksi ymmärrä poiketa Suomenlinnan telakalle, vaikka se on mahtava. Kävelysillan jälkeen oikealle. Kannattaa. Täällä on tehty muutakin kuin merenkulun historiaa. Täällä on valmistettu lisenssillä Caudron-koneita ja Hansaa. Työnjohtajaksi tuli Ernst Schneider ja viisi saksalaista ammattimiestä. Siitä se lähti. Hansoja tehtiin 120. Pari myytiin Latviaan, loput jäivät "Ilmailuvoimille".

Rakennus B5

Täällä aina joku urhea alkaa rakentaa yksin omin käsin suurta unelmaa sillä tavalla kuin se ennen tehtiin. Jotkut selviävät loppuun asti. Tuossa näyttää olevan jo raakapuuta valittuna. Vesillelasku tapahtuu siten, että sulku avataan.

Suomenlinnan pikkuinen uimaranta. Vielä 1980-luvulla täällä oli urheilu- ja ulkoiluviraston (UUV, nykyinen Liv eli liikuntavirasto) uimavalvoja. Suomen bruttokansantuote on järkyttävän paljon enemmän kuin silloin, mutta uimavalvojaa ei ole varaa pitää. Maailma on muuttunut.

Viaporin tykkejä venäläiset käyttivät Krimin sodan aikaan. Suomen sodassa 1808-1809 niitä ei tarvittu. Ruotsin suurin sotasankari, Ruotsinsalmen meritaistelun voittaja Carl Olof Cronstedt, oli Helsingin pitäjän Puotilasta kotoisin. Hänen uransa nousi aina siihen asti, kunnes hän riitaantui Kustaa IV Aadolfin kanssa. Siirto Viaporin komendantiksi oli näpäytys. Silti Cronstedt työskenteli uutterasti linnoituksen ja saaren eteen. Venäläisiltä hän sai paljon rahaa kunnostukseen ja keisarilta 4500 riksin eläkkeen ja asua pulskasti Herttoniemen kartanossa. Näkemiin kuningas. Petturin leiman hän on saanut, mutta itse olen sitä mieltä, että Suomesta tuli valtiollinen yksikkö ja homma meni ihan oikein. Siitä alkoi tie suomalaisuuteen kansakuntana ja itsenäisyyteen.

Krimin sodan aikana 77 länsivaltojen alusta ryhmittyi Viaporin lähivesille. 9. elokuuta 1855 ne aloittivat kahden vuorokauden pommituksen. Viaporin tykit eivät kantaneet laivoihin asti. Neljä ammusvarastoa räjähti Kustaanmiekassa. Helsinkiä laivat eivät pommittaneet, joten väki kerääntyi Kaivopuiston kallioille katsomaan sotaa. Tykit vaikenivat 11.8. aamulla. Pari päviää myöhemmin laivat lähtivät pois. Siinä oli Krimin sota Helsingissä.

Kuninkaanportti on alkuperäinen pääsisäänkäynti. Se sai nimensä, kun Aadolf Fredrik tuli tarkastamaan rakennustöitä vuonna 1752. Tähän hän kiinnitti laivansa.

Jaha. Vesikko on maalattu. Tämä "U-Boot" on CV-707, ja se tehtiin osana saksalaisten salaista varustautumista eikä alun perin Suomen tarpeisin. Versilles´n rauhansopimus kielsi Saksalta sukellusveneaseen. Peiteyrityksen (hollantilainen insinööritoimisto) avulla Saksa rakenteli koemallit Suomessa ja Espanjassa. CV-707 valittiin Reichsmarinen ensimmäiseksi päätyypiksi. Suomella oli lunastusoikeus tähän koemalliin. 

Yksin liikkunut Vesikko upotti kauppa-alus Vyborgin Suursaaren luona. Neuvostohistoriassa Vyborgia vastaan hyökkää suuria määriä saksalaisia sukellusveneitä ja lentokoneita. 

Vesikko 1941

Ravintola Walhalla

Gloster Gauntlet Mk. II

Etelä-Afrikan liittovaltio lahjoitti Suomelle 29 RAF:lta ostamaansa Gauntlet II -konetta. Viimeinen lentokelpoinen on Suomessa. Sitä lentää Jyrki Laukkanen, eikä sillä hänen jälkeensä taida kukaan muu lentääkään.

Laukkanen 19.7. 2014.

Jämi Fly In 2014

20. huhtikuuta 2014 laskuvarjohyppääjiä kuljettanut pienkone putosi Jämijärvellä lähellä lentokenttää. Kaikki kahdeksan surmansa saanutta olivat Tampereen laskuvarjokerhon jäseniä. Jämin vuotuisen ilmailutapaamisen järjestäjät pohtivat surun keskellä, onko mielekästä järjestää tapaamista tänä vuonna lainkaan. Ilmailijat ja laskuvarjohyppääjät ovat tiivis yhteisö.

Lauantaina 19.7. klo 12:00 ilmaveteraanien DC-3 lensi ohitse. Sitä saattoi siivellä Spitfire Mk. XVI. Yleisöä pyydettiin nousemaan seisomaan ja paljastamaan päänsä kahdeksan menehtyneen laskuvarjohyppääjän muistolle. Juontajan ääni petti tässä vaiheessa.

Hyppykorkeudessa koneen sisuksista alkoi ilmestyä mustia pisteitä. 23 varjoa aukesi taivaan sineen.

Tampereen laskuvarjokerhon harrastajat ja Laskuvarjojääkärikilta avasivat ilmailutapahtuman osoittamalla kunnioitusta onnettomuuden uhreille ja ilmailulle.

De Havilland 114 Heron , Douglas DC-3, Fokker Dr. 1, FVM Ö1 Tummelisa, Gloster Gauntlet Mk. II, kolme kappaletta North American AT-6A Texania, Royal Aircraft Factoryn S.E.5A ja Spitfire nousivat ilmaan kaikki yhtaikaa lauantain näytöksen lopuksi. 

Näytöksessä käytiin kentän omistuksesta leikkisota malmilaisten ja jämiläisten välillä. Malmilaisten päällikkö Saikkonen kirjavalla kalustollaan hävisi vuoden 1808-1809-sodan tykkimiehille.

Fokker Dr. I kävi taisteluja S.E.5A:n ja Tummelisan kanssa ollen joka kerran ketterämpi. Spitfire taas pöllytti Texanit.

Toscanan muistot

Etruskirannikon pikkukylissä ei pahemmin ole toisen maailmansodan muistomerkkejä. Ensimmäisen maailmansodasta sen sijaan on paljon viitteitä. Liki joka kylässä.

Residenssissäni oli pieni museohuone, jossa oli omistajasuvun vanhoja kortteja ja kirjeitä.

San Gimignano

Guardistallo